lauantai, 25. lokakuu 2008

Kun nyt vauhtiin päästiin, niin...

Kyttäilin äsken kardinaalikalojen allasta, niin eikös sielläkin ollut liuta pikkuruisia poikasia. Selkeästi joku kalamaailman kiima-aika menossa. :p

lauantai, 25. lokakuu 2008

Lisää palleroita!

Eilen illalla mätimunat sanoivat poks poks poks ja pikkuruiset taistopoikaset uivat matkoihinsa. Tarkkaa lukumäärää ei tiedä kukaan, mutta "on noita ihan tarpeeksi". Samaan syssyyn tuli huomattua, että kuplapesään on turautettu uusi munasatsi. Isukki on luonnollisesti sama, mutta äiteen henkilöllisyys on mysteeri. :P

perjantai, 24. lokakuu 2008

Palleroisia uutisia

Taistolaan ilmestyi ensimmäinen mätimunien rykelmä pari päivää sitten. Tuore isukki hoitaa hommiaan huolella eikä jätä kuplapesäänsä kuin ani harvoin. Kututanssi on ollut melkoisen raju, sillä sekä koiraan että naaraan evät on repaleiset, isännän vielä pahemmin. Kudun jälkeisenä päivänä naaras oli erittäin voipunut ja makaili kasviston seassa kaikkensa antaneena. Se ei ole vieläkään ihan oma itsensä, mutta pahin on jo ohi enkä usko sen kupsahtavan *kopkop*. Pari viikkoa sitten tapahtunut raaka kututanssi päättyi naaraan menehtymiseen, jota tietysti surimme, mutta eipä noille oikein voi mitään. Mahdollisia poikasia en aio pelastaa - jos joku selviää, niin hieno homma, mutta jos ei selviä, niin sekin on ok. Ja voihan taistokasvatusta aiheuttava kärpänen puraista myöhemminkin. :) 

torstai, 25. syyskuu 2008

Pieni muistilappu

Taas alkaa olla ostoksien aika, joten tässäpä tulee lahopään alustava lista:

  • Seachem Prime vedenparannusaine
  • Seachem Flourish nest. kasvilannoite
  • 30W Osram Skywhite 880 loisteputki x 2
  • hienosuodatuslevyjä ulkopömpeliin
  • Sera Flora viherhiutale
  • jotain tubifexkuutioita (JBL, Sera?)
  • mustaneontetroja
  • ruso- tai hohtokiilakylkiä
  • intiaaninsulkia
  • kuparimonnisia

Lisäykset hyvinkin todennäköisiä. 

torstai, 18. syyskuu 2008

Lisää asukkeja

Tästä siunatusta päivästä lähtien olemme kolmen helmirihmakalan omistajia! :) Vihdoinkin reippaita, ehjiä ja kunnollisen kokoisia eväkkäitä eikä hintakaan ollut ihan mahdoton. Erittäin hurmaavia tyyppejä rihmoineen kaikkineen. :) Ja taas huokaus kamerattomuuden takia...